Kulttuuri kuuluu kaikille. Tätä periaatetta sovelletaan Turun uuden musiikkitalon suunnittelussa perinpohjaisesti. Esteettömyysasiantuntijat ovat päässeet vaikuttamaan Fuugan ratkaisuihin jo alusta alkaen.

Turun uuden musiikkitalon rakentaminen ei ole vielä alkanut, mutta Turun kaupungin esteettömyyskoordinaattori on jo hyvin selvillä siitä, miten liikunta-, näkö- tai kuuloesteinen ihminen pystyy liikkumaan uudessa rakennuksessa. Piirustuksia on tutkittu tarkkaan ja suunnittelijat ovat esitelleet ratkaisujaan laajalti niille ryhmille, joiden arkeen esteettömyys eniten vaikuttaa.

– Musiikkitalon suunnittelussa esteettömyysnäkökohdat on otettu erityisen hyvin huomioon. Erityiskiitosta saa se, että kokemusasiantuntijoilta pyydettiin kommentteja heti alkumetreiltä, sanoo Turun kaupungin esteettömyyskoordinaattori Jyri Kuparinen.

Kaupungin esteettömyysohjeistus käytössä

Kuparinen kertoo, että Turun kaupunki sai viime vuonna valmiiksi esteettömyysohjeistuksen, jossa lain pykäliä laajemmin annetaan suosituksia esteettömien tilojen ja alueiden rakentamiseen ja toteuttamiseen.

– Musiikkitalonkin suunnittelijat kuulivat hyvin pian sekä Turun kaupungin vammaisneuvoston että vapaaehtoisista koostuvan esteettömyysraadin näkemyksiä. Ja hienointa on se, että heidän toiveitaan myös otettiin huomioon, hän sanoo.

Musiikkitalosta malliesimerkki

Jyri Kuparinen haluaa korostaa, että esteettömäksi rakennetut tilat sopivat kaikille, eivätkä ole keneltäkään pois.

Parhaaseen pyritään.

– Musiikkitalosta saadaan malliesimerkki siitä, kuinka monipuolisesti tätä voidaan toteuttaa. Esteettömyyshän ei tarkoita sitä, että tiloista tulisi kliinisiä tai tylsiä, hän sanoo.

Lainsäädännössä esteettömyys liittyy vahvasti näkö- tai kuulorajoitteisuuteen tai liikuntarajoitteisiin. Kuparisen mukaan yhtä paljon huomiota ei kiinnitetä esimerkiksi aistiherkkyyksiin.

– Musiikkitalon kohdalla on käyty monipuolista ja avointa keskustelua, ja suunnittelijat ansaitsevat erityiskiitoksen välittömästä kommunikaatiostaan.

Fuuga on rakennuksena saanut jo paljon positiivista huomiota. Parhaaseen lopputulokseen siellä pyritään myös esteettömyysasioissa. Tämä on Jyri Kuparisen mukaan tärkeää myös siksi, että uuden musiikkitalon toivotaan keräävän yleisöä paitsi koko Suomesta myös muualta maailmasta.

– On hienoa, että jaamme yhteisen tavoitteen. Turussa yleisestikin ollaan koko ajan paremmin kuulolla näiden asioiden kanssa ja tehdään aktiivisesti töitä esteettömyyden eteen, Kuparinen kertoo.